Siirry suoraan sisältöön

Äitiysfysioterapia on kokonaisvaltaista, ennaltaehkäisevää tai kuntouttavaa fysioterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa raskaana olevan tai synnyttäneen äidin terveyttä ja hyvinvointia.

Mahdollisten sektio- ja episiotomia-arpien/repeämien käsittely on osa äitiysfysioterapiaa ja asiakas saa myös itsehoito-ohjeet arpien käsittelyyn. Vastaanotolla käydään läpi vauva-arjen haasteita ja miten esimerkiksi huomioida ergonomia vauvan kanssa.

Ravitsemuksella on suuri merkitys raskausaikana ja synnytyksen jälkeisessä palautumisessa,  ja tämän vuoksi kiinnitämme huomiota kokonaisvaltaisesti myös äidin ravitsemukseen. Esimerkiksi mahdollisten arpien parantumiseen voidaan vaikuttaa positiivisesti monipuolisella ja riittävällä syömisellä.

Äitiysfysioterapeutille voi tulla, vaikka synnytyksestä olisi vuosia aikaa – tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi vatsalihasten erkaumaa voidaan kuntouttaa vielä vuosienkin jälkeen. Äitiysfysioterapiaan tullessa asiakkaalla ei tarvitse olla kipuja tai haasteita – äitiysfysioterapiassa tehdään paljon ennaltaehkäisevää työtä asiakkaan toimintakyvyn ylläpitämiseksi niin raskausaikana kuin synnytyksen jälkeen.

Ensimmäiseksi kerraksi synnytyksen jälkeen suosittelen Fysioterapeuttista jälkitarkastusta

Äitiysfysioterapiaan voit tulla myös lääkärin kirjoittamalla fysioterapialähetteellä ja käynnin jälkeen hakea käynnistäsi korvausta omasta vakuutusyhtiöstäsi.